15. toukokuuta 2013

Keksiviikko


Chocolate Chip Cookies

300g suklaata
300g mantelilastuja (laitoin 100g)
2 1/2 dl tummaa ruokosokeria
2 munaa
4 1/2 dl jauhoja 
2 tl ruokasoodaa
1 rkl vaniljasokeria
200g huoneenlämpöistä voita

Suklaa hiennonetaan. Sekoitetaan kuivat aineet. Lisätään muna ja voi. Ennen paistamista jääkaappiin puoleksi tunniksi. Laitoin itse pakkaseen. Sitten koitetaan olla syömättä suurinta osaa taikinaa, vaikka se on hemmetin hyvää, jotta voidaan paista loput taikinanjämät 150 asteessa 10-15min satsi.


Äitienpäivä tuli ja meni. Meillä mentiin helpon kaavan mukaan; 
Sain nukkua pitkään aamulla, ja sitten vaan liehuttiin loppupäivä mummoloissa herkkujen äärellä.
Kukat vietiin ja Leevi teki pari avaimenperää per mummo.
Vasemmalta alkaen: Sohvaperuna, pommiperhonen ja tulikukka.


Itse sain kauniin vaaleanpunaisen hortensian, ja uuden Kastehelmi tuikkukipon vaaleanpunaisena,
jota olin toivonut. Ja mahtavan kortin lasten tekemänä.


Pihahommia on tehty siinä määrin mitä on voitu ja pystytty,
sillä kone on luultavasti tulossa vielä kerran mylläämään takapihan, joten sinne istutuksia ei ole vielä laitettu.
Terassille rakentelin hyllyn rakennustarvikkeista ja pikkaisen sudin noita saviruukkuja hempsukan värisiksi kuten omiin väreihin sopii.


Istutukset on ruukuissa vielä muutamaa etupihan havua lukuunottamatta.
Etupihalla alkaa olla ruohon merkkejä.
Ja kylillä nähty kyykäärmeitä niin, etten meinaa pihalle lapsia laskeakaan. 


Iltapuhteina olen saanut ystävän tiloissa maalata Leevin vitriinin pienen miehen huoneeseen sopivalla värillä ja tykkään kyllä lopputuloksesta. Muutenkin huone on nyt selkeämpi, kun leluille on hankittu uusia lootia ja kaikki ei ole niin sekaisin jatkuvasti. Ainakaan koko ajan.


Me lähdetään kohta neuvolaan, testaamaan pyörän peräkärriä, lapset odottaa hirmuisesti!
Ja samalla poiketaan ystävän luo kahville, mukana tietenkin kasa keksejä!
Ihanaa Aurinkoista päivää kaikille!


6 kommenttia:

  1. Hehee, aamupöpperössä luulin, että sohvaperuna, pommiperhonen ja tulikukka oli siinä ylemmässä kuvassa :D Mietin vaan, että sulla oli mennyt pommiperhonen ja tulikukka väärään järjestykseen... T. Nuppijäässä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopis kyllä noiden lastenkin kuvailuihin, vaikka avaimenperiä tässä meinasin Leevin sanoin nimetä :) Äiti olis sitten se sohvaperuna kyllä...

      Poista
  2. Nam, herkullisen murean näköisiä pipareita!:)
    Teillä on kyllä kauniin kodikasta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, keksit pysyy ihan taikinamaisina ja pehmyinä, jos niitä ei paista liikaa, antaa vaan sitten jäähtyä ennen kuin nostelee leivinpaperilta,etteivät säry! :) Kävin kurkkimassa kaunista blogiasi ja jäin lukijaksi :)

      Poista
  3. Hyvännäkösiä keksejä, täytyypä joskus kokeilla! Kiitos reseptistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, vaarana vaan on, että näihin (nam nam, juuri kahvin kanssa maistelen...) jää koukkuun! :)

      Poista

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!