27. huhtikuuta 2014

Kukkuluuruu!


Osa kuvista, lasten leikkikuvat on napattu jo aiemmin.
Meillä on eletty edelleen niin vauhdilla, että tuntuu toisinaan ikävöivän jo sitä rauhallista,
tasaista arkea.


Viikonloput näyttää kyllä täyttyvän uhkaavasti tulevaisuudessakin, 
mutta onneksi pääosin positiivisista jutuista.
Kaikkea kivaa tiedossa, pitää vaan asennoitua oikein.
Joskus ohjelmoidut aikataulut ahdistaa, vaikka tiedossa olisikin pelkkää kivaa,
onko muilla samaa ilmiötä?


Täällä on tänään kuopsutettu ekaa kertaa pihaakin tänä keväänä.
Tiedän olevani armottoman myöhässä jo kun katson naapureiden hommia,
mutta inspiraatio on vähän hukassa.
Monenkin asian suhteen.


Luulen, että yritän nyt panostaa lopun jaksamisen työrintamalle ja arkeen, ja nuo pihan kuopsutukset, kaappien siivoukset, sisustukset ja muut ovat sitten ekstraa, joka jäänee pitkän kesäloman listalle.


Tämäkin viikonloppu on mennyt miulla ensin työpaikan syömingeissä perjantaina 
ja sitten ihanan ystävän polttareissa lauantaina.
Sunnuntaina jo ikävöin perhettä niin, että meinasi itku tulla.
Ja kiukutellutkin oon siitä hyvästä, 
joskus on vain vaikea sanoa asioita muuten, kun menee tiukille.
Ehkä kuvat kertoo enempi kuin tuhat sanaa, siitä mikä on tärkeintä.


Ei sen puoleen, nautin suunnattomasti polttareistakin!
Mahtavat kemut oli järjestetty ja moni pääsi kokeilemaan monenlaista uutta ekaa kertaa elämässään.
Tää koki huikeita fiilareita kiivetessään ekaa kertaa...Hui!
Sopii erinomaisesti korkeanpaikankammoiselle!


Mutta täytyy sanoa,
että tahdon kokeilla uudestaan!
Törkeen kivaa, vaikka usein helpotkin reitit jäi uupumaan matkaansa henkisen kantin vuoksi...


...Olin nimittäin aika nössö!
Haha, nyt harmittaa etten pannut enempi itseäni likoon!
Mutta vielähän tuota ehtii vaikka mitä kokeilla, 
ainakin sellainen itsensä voittamisen riemu olisi löydettävissä tuolta hallista...


Hih, tyyli vapaa?
Ainiin, ja söpöinen mekkonen kuului polttariteemaan, ihan vaan jos joku katselee miun varustusta sillä silmällä, että mikä virka tuolla essulla on tässä lajissa...

Nyt saunaan, kahvit ja rahkaa, unta ja aamulla reippaana töihin!
Kiva kun ootte yhä siellä, koitan kurkkia muitakin blogeja heti kun arki (vai juhla?) hellittää!

2 kommenttia:

  1. Hei!

    Kyllä vaan minuakin ahdistaa täysi kalenteri! Ja tuleva toukokuu taas näyttää juurikin siltä...Itse asiassa se alkaa jo tulevana tiistaina ja siitä eteenpäin on sitten synttäriä siellä ja täällä ja meillä kotonakin,kevätjuhlaa kouluissa(2kpl),päiväkodissa ja omassakin työpaikassa(olen samalla alalla kuin sinä),lasten harrastukisissa ja ties missä...Lohduttavaa on kuitenkin se,että ne harrastukset sitten loppuvat tuossa puolen kuun aikoihin,loppukuussa ei tarvitse enää niitä miettiä.
    Ja juu,nuo KAIKKI kalenterintäytteet on tosian oikein mukavia juttuja ja niistä nauttii,kun juhlaan pääse paikalle. Mutta se stressi työpäivän jälkeen ehtiä ajoissa paikalle siisteihin vaatteisiin tälläytyneenä ja tarpeelliset viemiset mukana, se kai sen stressin noihin tekee! Itse yritän vaan sillä asenteella että se on tuo yksi kuukausi ja sitten on jo kesä ja voi nauttia pitkistä,valoisista illoista ihan kotosalla!

    Kiitos sinulle tästä ihanansta blogistasi,sitä on niin mukava lukea; normaalia arkea ja tapahtumia,joista kirjoitat,sellaistahan se todellinen elämä on...
    Ihania kevätpäiviä ja "pitkää pinnaa" tuleviin menoihin!
    -Outi-

    VastaaPoista
  2. Tuo töissä oleminen ja hoidot yms, tuo oman haasteensa elämiseen, se on niin hektistä. Kauhulla jo odotan sitä, jos syksyllä palaan töihin, mutta sitä suuremmalla syyllä on nautittava nyt näistä hetkistä kotona :)
    Oot pärjännyt hyvin, voit olla ylpeä itestäs, varsinkin kun oot ottanut aikaa myös itelles ja itsesi kunnossa pitämiseen <3 Ja ihan huippua, että oot uskaltautunut kiipeilemään, hatunnoston arvoinen juttu, oikeasti! Minua pelottaa jo vähän korkeamman laiturin päällä ;) Jaksamista arkeen ystävä rakas, tsemppiä ja aurinkoisia päiviä <3

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!