4. kesäkuuta 2012

Kierrätysmekkoja


Vanhoista, ihanan värikkäistä lakanoista ommellut mekot sykähdyttivät miuta jo Leevin vauva-aikana.
Mutta eihän pojalle hattujen lisäksi oikein keksinyt noista vanhoista ihanista kuoseista käyttöä.
Nyt kesää kohden nämä mummilan ja kierrätyskontin ihanuudet pääsevät oikeuksiinsa!


Sarjatyönä ommella surauttelin näitä kaksin kappalein!
Kuumaa kesää siis todellakin odotellaan!


Ja alun vaaleanpunaisen kauden jälkeen yhä enemmän rakastan tällä tempperamenttisella hymytytöllä värejä!
Ne jotenkin tuovat tytön oikean luonteen paremmin esille ;)


Mekot tuli vielä ommeltua tällaisiksi mekkomalleiksi,
mitä luulette, vieläköhän ne ensi kesänä tunikana?


Ja me odotellaan niitä ensiaskelia! Ei kovin kovasti vielä, vastahan Ella 10kk:n iässä lähti millään tavalla etenemään! Mutta nyt jo menon hurjuus välillä yllättää niin, että mitähän se on muutaman kuukauden päästä? En uskalla edes ajatella.



Täällä muistuttelen itselleni perusasioita:
 Pitää koittaa nauttia hetkistä, ihanista, lyhyistä, ikimuistoisista.
Uskon niin kaipaavani tätä kaikkea vuosien kuluttua.
Hitaita (vauhdikkaita) kotipäiviä, hassuja kertomuksia, paijauksia, kaksihampaisia hymyjä, riemunkiljahduksia, oman tahdon osoituksia ja ennen kaikkea sen oman lapsen kasvun seuraamista ihan vieriviereltä...


12 kommenttia:

  1. Kauniita mekkoja, ihania kuvia ja viisasta muistuttelua :)

    VastaaPoista
  2. Ihania mekkoja ja niin kesäisiä kankaita! Todellakin nauti kaikessa rauhassa kotona vietetystä ajasta ja noista pienistä hetkistä! Vaikka välillä päivät oli työläitä, niin haikeudella muistelen ihania kotona vietettyjä vuosia jo nyt kun omat lapset 3 ja 5v ja vuoden ollut palkkatöissä. Aika kuluu niin mahdottoman nopeasti 2 lapsen kanssa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän kuunnella noita viisaita sanoja. Arki on niin kiireistä, ettei sitä oikein muistakaan, kuinka onnekas on, kun saa olla näiden pienten kanssa kotosalla. Ja kun viimeistä meillä luultavammin viedään, niin aika tuntuu loppuvan kesken :)

      Poista
  3. Oih miten ihana hymytyttö ja ihania on hameetkin! Aivan varmasti menee vielä ensi kesänä!!

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihanat mekot ja vieläkin ihanampi hymytyttö ja isoveikka!
    Oletpa ollut ahkera ja aikaansaava!!! Voi mahdoton mitä kaikkea miulla on meinannut jäädä silmien välistä :D

    VastaaPoista
  5. Liityn lukijaksi. Kiva blogi sinulla ja ihania juttuja olet tehnyt

    VastaaPoista
  6. Kiitos Krista :) Tervetuloa joukkohon :)

    VastaaPoista
  7. Ihanat kesämekot! Tuon malliset ainakin itse huomannut hyviksi juuri siinä että menevät ensin mekkona ja sitten myöhemmin tunikana -ainakin jos hihansuuta ei tee liian tiukaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihan samaa ajattelin, voi olla et kumpparit pitää uusia noihin hihoihin, ne on nyt nimittäin sopivan "tiukat" :) Mutta varaa niissä on löysemmillekin kumppareille.

      Poista
  8. Hurjan suloisia! Mahtavat kankaat :) Mekko-tunikat ovat todella pitkäikäisiä!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!