13. marraskuuta 2013

KOSKA meillä on Joulu?


Oon syyllistynyt haaveilemaan vaaleasta lumesta maanpintaan, harmauden päättymisestä,
sateen loppumiesta, pikkupakkasista ja ennen kaikkea Joulusta.
Mieli alkaa painumaan todella maahan tämän pitkään jatkuneen harmaan kauden päätteeksi.
Toistaiseksi olen onnistunut karkoittamaan pahaa oloa fiilistelemällä ja pysymällä mukavuusalueilla.
Mutta kyllä tämä jo ottaa luonnolle!

Joulua en ole vielä kotiin juurikaan laittanut, mutta kotia on riisuttu kukista ja värisekamelskasta, jotta saadaan joulun tullessa tupaan vähän seesteisempi ympäristö - ehkä.
Huovutin eilen illalla sohvannurkassa kuusenkoristeita ja kieltäydyin lähtemästä ulos.
Kylmää, viimaa, sadetta. En ole säällä kuin säällä ulkoilevaa tyyppiä.


Päivällä kärsin vakavista vieroitusoireista, kun en ollut ehtinyt tarttua kutimiin, neulaan taikka mihinkään sittemmin viikonlopun. Ensiapua tarjosi FB-ryhmästä tullut idea päällystää vähän jouluaiheisia kynttilöitä valmiiksi. Kyllähän nää teipit piristää kummasti metallikuorta. Ja selvisin iltaan sitten tällä pienellä puuhalla kotihommien lisäksi!


Hain postista myös paketin, jossa oli em. teippiä, ja sen lisäksi pari tonttua.
Todellakaan ei aio/aikonut jättää näitä vielä esille, enkä tohtisi, mutta meidän lapset omivat tontut samointein!
Isompi on nukkunut poikatonttu kainalossa ja pienempi tyttötonttu.
Näiden piti olla mun leluja! Kamalaa! 
Ehkä pitää ostaa lisää pari?


Ja kirpparilta löysin varsin soman jouluisen ja talvisen koriseen, joka tuo ihanasti mieleen vanhan ajan joulun.
Ihanan, vähän jo patinoituneen kynttilätelineen, johon sopii enkelikynttilät.
Joutuu varmaan ikkunaa koristamaan joulua lähempänä.
Nyt se saa ärsyttää miestä  ovenkahvassa.


On vaan niin, että en taida voida enää pakoilla.
Me käydään kaikki ihan ylikierroksilla sisällä, joten on pakko varmaan sitten mennä ulos.
Hui, mielummin menisin sohvalle, ottaisin mukillisen glögiä, peiton korviin ja puikot käsiin!
Jos kuulisitte tän metakan taustalta, ymmärtäisitte miksen kuitenkaan tee niin.
Jotenka, kaikille iloa harmauden keskelle. Me mennään pihalle!

12 kommenttia:

  1. Ihanat tontut! Ehkä on pakko itekin tilata muutama tonttu lisää :D Ja kivoja huovutuksia oot tehnyt taas. Oon haaveillu noista huovutusjutuista jo siitä asti kun esittelit niitä huopapalloja siinä oksassa, mutta en oo saanu aikaiseksi hakea niitä tarvikkeita. Ja lunta niin kaivataan täälläkin. Riittää tosiaan jo vesisateet ja harmaus. Jospa sitä kohta tulis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo huovutus on helppoa ja hauskaa puuhaa, siihen jää koukkuun. Tontut todella ovat supersuloisia, pitäis kotiuttaa niitä isompikin lauma <3

      Poista
  2. Oi, mitä kaikkea ihanaa teillä onkaan! JOulua joulua, ehkä se teillä jo hieman onkin? Sydämmessähän tuo on. Siellä lämmittää, älä sitä vaimenna. Silloin jouluttaa ku jouluttaa. Aivan huippu tuo isäntää ärsyttävä kynttiläteline :D Kyllä se miekkonenkin siihen äkkiä tottuu :D

    Taidan minäkin tehdä tuollaisia tuikkuja. Todella ihania! Kiitti inspiraatiosta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, sydämeen joulu toisinaan onnistuu hiipimään, välillä taas on vaan ankeaa ja harmaata. Käy tää harmaus tosissaan niin järjen päälle kohta, et maalaan kaikki seinät keltaisella! Juu, mies "rakastaa" kaikkia miun oviennaarmuttajia; tykkään ripustella sankoihin kaikenlaista :D Ihanaa päivää siulle, kirjoittelen siulle pian takaisin, kun saan sellaisen tauon päivääni!

      Poista
    2. hih, ei paineita kirjoittelun kanssa. Sen on tarkoitus olla 'terapiaa' eikä sellaisen sovi tuottaa paineita :). Olet ihana, hyvää päivän jatkoa sinulle. Ja sitä keltaista aurinkoa kultaamaan suortuviasi <3

      Poista
    3. Mie tiedän kyllä, mutta himskutti, tekis mieli kirjottaa, kun saisi aikaa! :)

      Poista
  3. Tiedätkö Anni, täällä on haaveiltu aivan samoista asioista, sillä tuo sää ja synkkyys ei paljon mieltä hivele! Jaksamattomuus ja väsymys ottaa kohta vallan, eikä anna tehdä enää mitään.
    Eilen aloitin tekemään lumihiutaleita, pakko saada lunta jotenkin! Ihania huovutustöitä olet tehnyt, mainioita! Ja kiva tietää etten ole ainut, joka ei ole säällä kuin säällä ulkoilevaa tyyppiä :D MAHTAVAA, OLET JÄÄNYT PUIKKOIHIN KOUKKUUN ;) hih, siitä se lähtee! Ja voihan tontut, meillekkin odottelen postista saapuvaksi pariskuntaa, loppuviikosta ehkä jo? Jaksamista arkeen ja harmauteen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, katotaan, miusta tuntuu et oon enemminkin solmussa tuossa lankakerässä! :) Eilen syynäsin puikkoja tossa sohvalla hämärässä ja sain migreenin JOKA ei mene ohi. Vaarallista puuhaa ;) Odotelllaan yhdessä lunta ja joulua! Ja tontut on suloisia!

      Poista
  4. Voi, kun nuo nisset ovat ihanat, näen niitä niin paljon täälllä blogimaailmassa, että kohta kai munkin vaan täytyy lähteä ostoksille...;D
    Nuo sun huovuttamasi kuusenkoristeet ovat todella ihanat!!!
    Kuule, mä sekä tien että ymmärrän tuon ulosmenon metelin keskeltä pois, ihan töidenkin puolesta...;)
    Mä en ole vielä "ryytynyt" tähän ilmaan, mutta kaipaan kyllä pientä vaaleutta maahan ja pientä pakkasta, olisi kauniimpaa:)

    Hali sinne,
    Marikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos nettihaleista :D Joo, välillä tää metakka vaatii suorastaan itsensä ulosviemistä kera lapsien, halusin tai en, Ja turha nirsoilla, kohta seistä tökötän toisten lasten kanssa pihalla minäkin :) Mutta on eri asia tehdä se vapaa-ajalla kuin töissä. Ja ei muuta kuin Nissejä ostoskoriin ;) Ihanaa, ihanaa päivää!

      Poista
  5. Ihania nuo huovutetut kuusenkoristeet <3

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!