18. marraskuuta 2013

Ystävät hyvät tietävät sen, leikki on puuha myös yhteinen!


Meillä on tällä hetkellä suuressa suosiossa leikit, jossa käytetään rooliasuja.
Lapsilla. (Piti lisäämäni.)
Näitä on sitten hankittu käytettynä ja ommeltu, tehty soveltaen.
Tämän työliivin ajatus lähti alunperin edellisen postauksen Ellan taskumekosta.
Leevi nimittäin kertoi, että tarvitsisi työkaluille paidan missä on paljon taskuja.


Ideaa pääsin koittamaan toteen, kun meidän pyydettiin suloisen pojan 3v. synttäreille.
Päätin tehdä lahjaksi tällaisen Puuha-Peten liivin, vähän suloisemmilla väreillä, kun työliivit usein on.
Ihan hyvä tuli prototyypistä ja Leevi vannotti, että tahtoo samanlaisen. Eli äitillä on vielä hommia tiedossa.
Myöhemmin tuli mieleen, että jos tahtoo päästä "helpolla", lasten heijastinliivistä saisi muokattuna leikkeihin varmasti hyvän työliivin. Tää on nyt tällainen juhlapäivän työliivi.


Tarkoitus oli laittaa keskelle vetoketju lapsen pukemisen helpottamiseksi, mutta niitä ei ollutkaan avomalleina enää lootassa. Myös viimeiset kanttinauhat tuhoutuivat tähän prototyyppiin, joten pitännee hakea niitä kaupasta lisää.
Olisiko tästä teidän mielestä joululahjaideaa pienille pojille?
Taskuun sujautettiin tietenkin Puuha-Pete karkkiaskeja!


Meillä on jännät paikat tulossa.
Menossa. Koko ajan.
Arki hektistyy.
Mutta nyt meinaan vielä nauttia hitusen kahvikupin ääressä.
Hauskaa maanantaita Puuhapeteille ja muillekin!

11 kommenttia:

  1. Todella kiva juhlapäivän työliivi! Mahtava idea joululahjoiksi, meillä ainakin poika 4v. varmasti ilahtuisi. Jos jostain ihmeen syystä aikaa liikenee ennen joulua, taidan kokeilla ideaasi heijastinliivin muokkaamisesta työliiviksi. Meillä nimittäin pikkuinen työmies kulkee sisällä heijastinliivi päällään, vasarat ja muut kulkisivatkin taskuissa helposti mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kanssa jemmataan kaikki tavarat joka ikiseen taskuun, kassiin ja reppuun joten tällainen voisi olla kätevä noissa leikeissä. Ehkä tuhannella taskulla...

      Poista
  2. Upea ja hauska ompelus taas. Oot sä vaan taitava. :) Kyllä varmasti pikkuiset Puuha-Petet olisi innoissaan, jos paketista löytyisi tuollainen. Kivaa viikkoa sinnekin. :)

    VastaaPoista
  3. Vautsi, hieno työliivi! Varmasti hyvä lahjaidea :)

    VastaaPoista
  4. Anniiiiiiiii <3 aivan IHANAihanaIHANAmahtavaMAHTAVAupeaHUIPPU! Siis ihan mahtava ;) Tällänen on pakko tehdä meidän herralle pukin konttiin, sillä pukille on toiveena lähetetty työkalupakki, että jää äidin kattilat ja vispilät ja muut rauhaan kun niillä hakataan seiniä ja muuta :D KIITOS ideasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sittenhän se ei auta muuta kuin palata sorvin ääreen :) Mie muokkasin liiviosaa sopivaksi juhlaliivistä, ja tein synttärisankarille vähän reilun et menis jonkin aikaa :) Myös työkaluja oon nähnyt ommeltuna itse, mut mikäänhän ei oo pienistä miehistä niiiin hieno kuin pattereilla toimiva porakone! :D

      Poista
  5. Kahden pienen puuhaPeten äitinä voin sanoa, että loistava idea :) Olet kyllä todella taitava ideoimaan ja toteuttamaan :) Ihanan onnelliselta näyttävä pienimies liiveineen.

    Terveisin, Tanja
    http://elamaa-akkalassa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. Nukkumatti vei minun unet jonnekin ja pakkohan tässä on sitten surffailla ihanissa blogeissa... meidä herra on kyllä tuosta liivistä kateellinen. Tosi hieno!!! Tuo heijastinliivi idea ei oo yhtään paha. Ja todellakin joululahja idea!!!

    VastaaPoista
  7. Kyllä, kaikki pienet pojat olisivat varmasti vastaavasta liivistä onnellisia. Meillä on isommilla pojilla liivit, jotka äitini on muutama vuosi sitten teettänyt ompelijalla synttärilahjoiksi (samalla saivat tädiltään oikeat pienet pakit täytettynä oikeilla työkaluilla). Nyt ne on taas tauon jälkeen kaivettu esille, ja kovasti on remonttireiskoja leikitty (leikkityökaluilla toki sisätiloissa, ulkona ovat saaneet oikeilla askarrella). Pienimmällä on vain kateus kun hänellä ei liiviä ole, eli nyt pitäisi minunkin ommella pikaisesti pikkukaverille omansa. Onneksi on hyvät mallit olemassa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!