Arkiruokailusta

Aihe, joka on mietittänyt miuta paljon lähiaikoina.

Se on varmaan tätä syksyn alkua, kun tekee mieli vähän muuttaa jotain ja kaikkea.

Oon aika lepsu lasten ruokailujen suhteen, myönnän. Meillä on kyllä lähestulkoon joka päivä vähintään yksin,

lapsilla lähestulkoon aina kaksi lämmintä ruokaa. On ateriarytmi niiden suhteen ja iltapalan ja aamupalan suhteen. Välipalat on mitä on, joskus niitä tuntuu olevan koko ajan tarjolla, välillä ne unohtuvat.

Lasten ruokakasvatuksessa arvostan tiettyjä asioita, sanoja kiitos ja sitä, että ruoka ei ole pahaa. Kyllä neljävuotias silti sanoo ruokaa pahaksikin, opettelee nyt, että oppisi sanomaan; "Maistoin, mutta ei ole suuni mukaista" tms. 

Lepsuus esiintyy meillä siinä, että kellontarkkaa aikataulua ei ole. Lapset syövät minkä jaksavat, ja en pakota syömään. Jälkkäriä ja herkkuja saa, vaikka lautanen ei olisi tyhjäksi nuoltu. Ruoka tarjotaan, ja joskus huonojen syömisten päivien kohdalla käytetään "Vielä viisi haarukallista"-teemaa tms. Allergisten lasten äitinä (luojan kiitos, ne on hävinneet meidän elämästä) olen oppinut, että ruuasta on helppo tehdä peikko lapselle.

Yllä olevat asiat on siis meillä rennosti ok, ja niihin olen tyytyväinen. En sen sijaan ole tällä hetkellä täysin tyytyväinen siihen, että; joka lounaalta ei löydy aina vihanneksia tai hitusvinkuloita. Yllä oleva kurkkutarjoilu on tuttu näky! Ne maistuu ja uppoaa ja muita ronkeloidaan. Välillä vaan tuskastuttaa laittaa pienille näitä vihreitä sun muita, kun ne ei maistu! Toisaalta - eihän ne opi jos ei tarjoa tarpeeksi usein?

Petrattavaa ehdottomasti.

No, myönnän. Olen saanut lapsistani, ja nyt saan lokaa niskaan varmasti; Olkkarisyöjiä.

Varsinaiset ruuat ja sotkevat meillä syödään usein pöydän ääressä.

Mutta aamupalat, härreguud, ne roijataan aamuohjelmien eteen kupeissaan ja vedellään siellä naamaan,

kun äiti joko A.) yhä rötkötän sängyssä/sohvalla tai B.) nautin ainoasta rauhallisesta hetkestä päivällä.

Tässä on eniten petrattavaa, koska pari vahinkoa on jo sattunut.

Ja eihän se ole reilua, että äiti suuttuu aiheesta, jota ei tavallaan ole kieltänyt.

Arkiruokailu on minulle myös tärkeä asia; tänä syksynä ja kesänä olen tilanteiden salliessa, yhä enemmän pyrkinyt siihen, että syön lasten kanssa ja olen läsnä. Siihen, että edes kerran päivässä syötäisiin yhdessä, ja usein syödään useastikin; lounaalla minä ja lapset, sekä iltapäivällä, ja illalla kaikki.

Ruuan suhteen haluaisin oppia säästäväisemmäksi. Enemmän hyötykäyttöä ja arvostusta jämäruuille, arkipyttis on oikein hyvä lounas silloin tällöin. Ja joskus voi pitää parin ruuan jämäpäiviä, ja valita vähän suosikkiaan lautaselle. 

Haluaisin myös hitusen kohentaa ruuan ravintoarvoa; siirtyä varsinkin jauhoissa ja sokerissa ravintorikkaampaan. Pastat meillä syödään kyllä tummana ja täysjyvänä mitä syödään, ja leivässä kanssa valitaan omasta kategoriasta se runsaskuituisin (toki joskus herkutellaan!).

Ehdottomasti enemmän siis kunnioitusta arkiruokaa kohtaan.

Sitä, mistä se tulee, millaista se on ravintoarvoltaan ja miten se nautitaan.

Ja tottakai tärkeintä, josta on ystävien kanssa puhuttukin; 

Ruokailun on oltava hauskaa, ja asennevapaata. Ruokaan ja syömiseen liittyviä häiriöitä

on kulttuurissamme yhä nuoremmilla ja nuoremmilla. Ei luoda niitä enää arkiruoan parissa pakottamalla, kommentoimalla taikka negatiivisella ruokailmapiirillä.

Ps. En ole ehdoton, tässä on vain jotain ajatuksia.

Kuinka teillä syödään?

JA MUISTAKAA ARVONTA, KLIK!